En tiedä, miten ihmisillä on yleensä ollut tapana "aloittaa" blogin pitäminen, mutta tuskin tähän on olemassa mitään virallista säännötöä tai perinnettä, jota noudattaa, joten aloitan nyt itse kertomalla jotakin itsestäni ja tämän blogin tarkoituksesta. Ensinnäkin, tykkään aivan mielettömästi lukea muiden ihmisten blogeja ja minulla on muutamia, joita seuraan säännöllisesti. Jotkut noiden blogien kirjoittajista tunnen henkilökohtaisesti, mutta suurin osa on täysin vieraita ihmisiä minulle tämän virtuaalitodellisuuden ulkopuolella. Olen kuitenkin itse vierastanut ajatusta siitä, että pitäisin itse blogia - ainakaan omalla nimellä ja siten tunnistettavissa olevana henkilönä. No, ihmiset muuttuvat ja jopa minun kaltaiseni perin turvallisuushakuinen ja toisinaan hieman varautunut ihminen voi löytää itsensä kirjoittamasta blogia omasta elämästään. Oma ammatillinen taustani vaikuttaa varmasti osittain siihen, että koen vaikeaksi puhua omista henkilökohtaisista asioistani ja kipupisteistä edes lähimmille ihmisille kun olen tottunut aivan toisenlaiseen rooliin. Siksi on helpomaa kirjoittaa ja pohtia näin anonyymisti omaa elämää, kun siitä on oikeasti niin vaikea puhua. Nimimerkin takaa uskallan ehkä huudella sellaisiakin ajatuksia, joita en haluaisi itselläni oikeasti edes olevan tai joita en halua tai uskalla muiden kanssa jakaa. Toivottavasti sinä, blogisivulleni päätynyt vierailija, jaksat ja kestät kuulla ajatuksiani ja jopa toisinaan niitä kommentoidakin. Niin, ja kukaan ei siis tiedä, että minulla on nyt tämä blogi...

Tämän blogin varsinaisena tarkotuksena on tarjota minulle oma tila ja mahdollisuus pohtia omaa elämääni ja siihen liittyviä kipukysymyksiä, joista suurin on lapsettomuus ja siihen liittyvät ajatukseni. Lapsettomuus on minulle sinällään uusi ja tuore asia, koska siitä on juuri muodostunut todellisuutta minun elämässäni - tai oikeammin minun ja mieheni elämässä. Ehdimme olla lähemmäs 10 vuotta yhdessä ennen kuin tulimme siihen tulokseen, että elämäämme mahtuisi myös lapsi ja tuntui siltä, että nyt olisimme valmiita astumaan vanhemmuutteen. Toisin kuitenkin kävi...Voitte varmaan arvata, että olen pohtinut kertaan jos toiseenkin, että olimmeko niin tyhmiä, kun emme aiemmin tätä(kään) asiaa pohtineet. Tai entä jos olisinkin silloin nuorempana (nyt ikää kohta 30) tullut "heti" raskaaksi tai entä jos...Jälkiviisaus on kuitenkin turhaa, se ei meitä auta tänään. Itse syyllistyn kuitenkin jatkuvasti juuri menneiden kaiveluihin, "entä jos" -pohdintoihin ja "olisiko pitänyt" -spekulointeihin ja niitä varmaan kirjoittelen myös tähän blogiini. En tiedä muista, mutta minulla lapsettomuuteen liittyvissä pohdinnoissani ja tuntemuksissani aikaan liittyvät ulottuvuudet - menneisyys, nykyisyy ja tulevaisuus - kietoutuvat yhteen ja yritän niiden kautta miettiä toisenlaista tarinaa elämästäni sekä lapsen kanssa, äitinä, että ilman lasta, lapsettomana naisena...Mutta millainen on meidän tarinamme lopullinen muoto suhteessa lapsettomuuteen oikeasti? Sitä en vielä tiedä,  mutta malttamattomana en jaksaisi odottaa loppuratkaisun selviämistä. Niin, odottavan aika on pitkä...Seuraavaksi odotamme tutkimusten alkua, muusta en tiedä.